keskiviikko 8. lokakuuta 2008

muistio

HAAGA-HELIA MUISTIO
MAR8RM014-
Heikki Kainulainen
Aika 7.10.2008

klo 8.15-9.45Paikka V 413

Läsnä olivat lähes kaikki ellei jopa kaikki

Päätetyt/käsitellyt asiat:

1.Ari Kautto tarjoaa lauantaina 11.10 mahdollisuuden päästä Maritan kyytiin Porvoo-Helsinki väliselle matkalle. Mukaan Porvoosta klo 7.30 lähtee Arja ja Heikki tarkoituksenaan kuvata videokuvaa ja still-kuvia.
Johanna ja Mika ovat lupautuneet olemaan kauppatorilla vastassa.
Tarkoituksena on suorittaa pientä kyselyn poikasta ihmisiltä ja kyselyyn vastanneiden kesken Ari Kautto lupasi 2 aikuiselle+2lapselle ilmaisen 2 tunnin risteilyn porvoossa.
2.Ari Kauton tapaaminen siirtyi torstaille 16.10 ja tapaamiseen mukaan menevät: Mika,Sonja,Johanna,Maisa,Heidi ja Arja
3. Mediakortin tulee olla valmis torstaina ja lisäksi Anna ja Maisa laativat myyntiseuranta-taulukon torstaiksi
4. Mainoksen koosta ja hinnoista Mika ja Sonja laativat ehdotuksen torstaiksi
5. Kaija esittelee torstaina ehdotuksen kohderyhmästä ja jakelusta
6. päätoimittajat laativat ehdotuksen typografiasta torstaiksi
7. Leena lupautui taittamaan vapaaehtoisena hankalaksi muodostuvan aukeaman kunhan sellainen ensin syntyy.

Sihteeri Heikki Kainulainen

Ei kommentteja: